top of page
Kirsi rappusilla_edited.jpg

Kympin suoritus! Tilasin räsymatot, suunniteltiin värimaailma yhdessä, mutta vasta Kirsin luovuudella niistä tuli upeat.

Kuka?

Kuka täällä koneen toisessa päässä sitten istuu?

​

Kik-products on yhtä kuin minä, Kirsi Kemppinen. Suurimmat vahvuuteni ovat empaattisuus, lempeys, luotettavuus, rohkeus ja älykkyys - ainakin, jos on uskominen lähimpien ystävien ja kollegoiden. Asun kauniissa Savonlinnassa jackrusselinterrieri-Dexterin kanssa ja saan tehdä itselleni merkityksellistä työtä sydämellisten ihmisten keskellä.

​

Aina ei kuitenkaan ole ollut näin ja valtaosan elämästäni olen viettänyt pääkaupunkiseudulla. Vuonna 2020 olin vielä töissä rakennusalalla laatupäällikkönä, mutta olin haaveillut jostain muusta jo kauan. Töiden ohessa olin opiskellut sisustamisen artesaaniksi toivoen, että se auttaisi alan vaihdossa, mutta valmistuin keskelle pandemiaa ja työn vaihtamisen haaveet saivat jäädä hetkeksi odottamaan.

​

Keväällä 2021 sain lopulta otettua unelmani ensiaskeleet. Muutokseen vaikutti halu päästä lähemmäs luontoa sekä toive rauhallisesta ja merkityksellisestä elämästä. Jättäydyin palkkatyöstä, laitoin Helsingin asuntoni myyntiin ja muutin Savonlinnaan. Sain kesäksi työpaikan kangaskaupasta ja syksyllä jäin päätoimiseksi yrittäjäksi. Voisin siis sanoa, että koko elämä meni uusiksi kertaheitolla! 

​

Käsitöistä olen ollut innostunut aina! Suvussa kulkee käsillä tekemisen taito ja se näyttäytyy itsessäni monipuolisesti. Koulussa opin perustaitoja kuten neulomista ja ompelua sekä puutöitä ja juottamista. Vapaa-ajallani olen syventänyt osaamistani monipuolisesti eri materiaaleihin ja tekniikoihin. Tiedonjano ja oppimisinto ovat minussa pysyviä ominaisuuksia, ja siksi aina kun törmään johonkin uuteen tyyliin, haluan selvittää, miten se on tehty sekä kokeilla itse.

Kirsi studiolla.jpg
Ensimmäinen räsymatto.jpg

Kun aikuisena pääsin vihdoin kutomaan kangaspuilla räsymattoa, rakastuin heti! Muistan vieläkin ne ensimmäiset kymmenet sentit, kun mattoa piti pysähtyä monta kertaa katsomaan ja hipelöimään. Oli aivan ihmeellistä tehdä itse ihan oikea räsymatto!  

Sama fiilis tulee edelleen mattoja kutoessa, mutta enää en pysähtele työni ääreen ihan yhtä usein ja yhtä pitkäksi aikaa. Tekemisen ihanuus tosin ei ole vähentynyt.

​

Niin kauan kuin vanhoja lakanoita on saatavilla, aion käyttää niitä matoissa. Kierrätys ja luontoystävällisyys on lähellä sydäntäni ja räsyjen käyttäminen on mielestäni kierrätystä parhaimmillaan! Vanhat lakanat saavat uuden elämän maton muodossa.

​

Olen tehnyt monenlaista käsilläni elämäni aikana ja oppinut soveltamaan osaamista uuden tekemiseen. Olen siis valmis erilaisiin haasteisiin, mitä sisustamiseen tulee! Ota projektisi kanssa rohkeasti yhteyttä ja katsotaan, miten saadaan se onnistumaan!

Kaipaatko lisää luettavaa?

 

Kurkkaa tarina vuoden 2022 Habitare-projektista!

Habitare Talvimetsä 3.jpg

Haluatko lukea rakkaudentäyteisiä tarinoita käsitöistä?

 

Liity Kik-products sähköpostilistalle ja saat lisäksi -10% seuraavasta ostoksestasi verkkokaupassa

bottom of page