Vastuullisuus

Vastuullisuus merkitsee Kik-productsille pieniä valintoja joka päivä. Se tarkoittaa autolla hoidettavien asioiden keskittämistä yhteen kertaan, jotta edestakaista ajamista olisi mahdollisimman vähän, kierrätysmateriaalien valitsemista silloin, kun se on mahdollista sekä hukan minimointia joka päivä.

 

Kestävän toiminnan kulmakivenä ovat kierrätysmateriaaleista valmistetut räsymatot, joihin käytetään aina myös lakanajätteestä valmistettuja räsyjä. Kik-productsin vastuullisuuteen kuuluu myös ihmisten kunnioittaminen ja arvostaminen jokapäiväisessä kanssakäymisessä sekä tietenkin ystävällisyys.

Kik-logo matolla_ilman taustaa.png

Kestävät tuotteet ja pieni hävikki

Kik-products valmistaa aikaa kestäviä tuotteita. Esimerkiksi räsymattoa oikein huoltamalla se säilyy sukupolvelta toiselle.

Suurin osa tuotteista tehdään tilauksesta, joten turhaa varastoa tai ylijäämää ei synny.

Ylijäämämateriaaleista valmistetaan myös erikoiseriä pienempiä tuotteita, jotta hukkaa jäisi mahdollisimman vähän.

DFF_merkki_BLACK.png

Suomalaista suunnittelua

Suomalaisen työn liitto on myöntänyt Kik-productsin räsymatoille Design from Finland -tunnuksen.

"Design from Finland -merkki kertoo, että tuote tai palvelu on muotoiltu Suomessa ammattimaisesti, vastuullisesti ja käyttäjälähtöisesti. Muotoilu edesauttaa vastuullisuutta esimerkiksi tuotteen kestävyyden, korjattavuuden, käytettävyyden tai materiaalivalinnan osalta."

TehtySuomMadeIn_Musta_rgb.png

Suomessa valmistettu

Suomalaisen työn liitto on myöntänyt Kik-productsin räsymatoille Avainlippu-tunnuksen.

"Avainlippu on merkki suomalaisesta työstä. Merkki voidaan myöntää tuotteelle, joka on valmistettu Suomessa. Lisäksi suomalaisten kustannusten osuus tuotteen omakustannusarvosta, eli kotimaisuusasteen on oltava vähintään 50 prosenttia. Laskelmassa otetaan huomioon kaikki tuotteeseen kohdistuvat kustannukset."

Kierrätys

Kik-products huomioi kierrätyksen mahdollisuuden toiminnassaan monipuolisesti. Räsymattoihin käytetään kierrätysmateriaaleja, kalustehankinnoissa huomioidaan myös käytetyt tavarat ja yrityksen oheismateriaaleja ei tilata turhaan.

Esimerkiksi kahdet kangaspuut ja saumuri on ostettu käytettynä, käyntikortit on tilattu kierrätyspaperille ja yritystoiminta on pääosin paperitonta.

Hiilijalanjälki

Kik-productsin työtila on varsinainen tilaihme eikä se siten aiheuta turhia kustannuksia lämmön tai sähkön tuotantoon liittyen.

Yrittäjä Kirsi asuu työtilan läheisyydessä ja kulkee työmatkat pääosin kävellen tai polkupyörällä.

Paikallisuus

Kik-products tekee yhteistyötä paikallisten yritysten kanssa. Savonlinnasta löytyy tekstiili- ja kudonta-alan ammattilaisia, joiden kanssa ollaan jatkuvasti yhteyksissä ja hyödynnetään toistemme palveluita. 

Tavarantoimittajat valitaan lähtökohtaisesti Suomesta tai mahdollisimman läheltä. Materiaaleissa suositaan suomalaisia vaihtoehtoja, esimerkiksi loimi luodaan aina kotimaisesta kalalangasta.