top of page

Shortsit viskoosista

Kerta bikinihousut onnistui niin hyvin, halusin tehdä samalla kaavalla shortsit. Tai saattoi nämä mennä toisinpäinkin :D Joka tapauksessa samalla housun kaavalla onnistui nämä vähän pidempilahkeiset shortsit, joilla kehtaa mennä kaupungillakin!


Kankaaksi valikoitui viskoosi. Monella tuntuu olevan sellainen käsitys, että viskoosi olisi kova rypistymään. Ehkä ennen on ollutkin niin, sillä ainakin nämä nykyajan viskoosit ei minusta rypisty ollenkaan helposti. Ei ainakaan pellavan tavoin. Lisäksi ne ovat ihanan kevyttä materiaalia ja ihan parasta varsinkin helteellä.


Kaavaan lisäsin taskut. Kangasta olin ostanu sen verran niukasti, että en saanut ihan koko taskua samasta kankaasta, mutta onneksi sen verran, ettei asiaa näe päällepäin. Varsinkin tällaisen vitosen kankaan (5€/m) kanssa kannattaa olla vähän hövelimpi ja ostaa reilusti. Muutaman kerran olen saanut tämänkin läksyn oppia :D


Vyötärön tein rypytyslangalla ja ompelin yhteensä viisi riviä. Sillä sai mukavan napakan vyötärön, mutta kuitenkin sellaisen rennon, josta ei tule hirveitä painaumia tai jenkkakahvoja.


Onpa kiva, kun kesä tulee taas, niin pääsee käyttämään näitä shortseja! <3


6 katselukertaa0 kommenttia
bottom of page